sunnuntai 11. tammikuuta 2015
NAUTINTOA
Nauttiminen on elämän tärkeimpiä kysymyksiä ja sen mielekkyys on kehittynyttä kokemuksen tilaa. Meitä varoitellaan liiallisesta nauttimisesta, ja se voi viedä kokemuksen harhaan, yli ihmisen tarpeen. Yhä useammin viittaan lapsen kykyyn nauttia sopivasti. Hän lakkaa syömästä, kun on saanut riittävästi ruokaa, tosin kehittyneet mieltymykset voivat ohjata liiallisesti valikointiin, lapsi oppii vain hyvältä tuntuviin aistimuksiin. Kun nämä nautinnot on huomattu liiallisiksi, niitä on ruvettu karsimaan ja opetettu itsehillintää sekä pidättäytymistä.
Minusta asiat eivät ole itsestään selviä. Pahimpia ongelmia on ulkopuolisen omista kokemuksistaan tulkinta toisessa, asenteita ja uskomuksia, havaitsemista ja analysointia ilman kohteen kuulemista. Tätä olen nähnyt niin paljon elämässä, että pidän sitä suorastaan pahuuden ilmiönä, sosiaalista ja asemavaltaa. Kun olin nuori ja pelokas, psyykeni oli väkivaltaisen rikoksen kohteeksi joutuneena hyvin särkyvä. Jouduin keskittämään kaikki voimani pitääkseni itseni koossa ja se näkyi ulospäin. Kasvoni jäykistyivät kiveksi keskittymisen seurauksena, ettei vain sisäinen vapinani sekä pelkoni olisi näkynyt. Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmastä tämä oli kuitenkin uhmakkuutta ja itsekkyyttä.
Nautinnot ovat fyysisiä, psyykkisiä ja/tai sosiaalisia. Alkuun nautimme juuri fyysisistä aistimuksista, ne tuovat meille mielihyvää. Yle-Teeman "Tarua vai tidettä", 29.9.2013 kertoi, "että kivun aistimuksista syntyvät endorfiinit tuhoavat tunteita". Kun ihmisen elämää ohjaa fyysisyys yli kehon tarvitseman liikunnan, alkaa aistillisuus tuotta nautintoa, mikä menee äärirajoille, keho tuotta endorfiineja ja tunteet väistyvät. Enää ihmisyyttä ei ohjaakaan moninainen ihmisyys, vaan nautinnot kehollisesta mielihyvästä, syntyneestä orgasmista, mikä kehoponnistelusta seuraa. Urheilija voi olla kehotuntojensa vanki. Mieltä elvyttävät kokemukset kaikkoaa. Usein näistä kehotuntemuksista kehittyy voittamisen ja kilpailun jatkuva piina. Tyydytystä ei synny, syntyy kierre, jossa itsekeskeisyys vie voiton.
Jatkuvat epämiellyttävät kokemukset voivat viedä ihmisen hylkimään omaa kokemusta. Minuus ikään kuin muuttuu varjoksi, jota hän tarkkailee saamatta kosketusta. Kokemus ei tuota iloa eikä nautintoa. Hän jää sosiaalisuuden loukkuun, häpeään ja alkaa liiallisesti keskittyä kehonsa kokemuksiin. Kun henkinen puoli ei ole läsnä, ilo itsestä, syntyy inhoa omaa kehoa kohtaan, ja ihminen lamaantuu, sillä hän ei koe olevansa itsessä. Halu ja tahto, ihmisen mieli katoaa, ja kovankin fyysisen kunnon omaava romahtaa psyykkisesti. Hänen jäykistynyt mieli näkyy ulospäin kovuutena, jota taas ympäristö alkaa syrjiä ja on syntynyt sosiaalinen noidankehä valtataistelussa. Ulkoapäin tarkasteleva voi päätyä päätelmään itsekäs, mutta psyykkisesti kuvaus voi olla lamaantunut ja vieraantunut itsestä.
Positiivista nautintoa ja mielekkyyttä tarvitaan säilyttääksemme kokemuksemme suht`koht hyvänä.
Positiivisuutta pitäisi löytää mieleen, mutta löytyyko sitä.
Jatkuu seuraavassa blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti