MIELEN VAHVISTAMINEN MURTUMISESSA

Mieli on kaksipuoleinen, mielialat voivat vaihdella päivittäin ja mieli murtua. Itse olen kokenut puolitoista vuosikymmentä sitten syvän masennuksen. Sitä ennen täyden romahduksen, saman verran aikaa masennuksesta taaksepäin. Ajattelen aika lailla teknisesti, ja mielen kauneuden tai rumuudenkin ymmärrän enemmän pintapuolisena. Öljyvärimaalausta harrastin, ja se osin aktivoi muistikuvien synnyttämistä. Totuutta pidän vahvimpana vaikuttajana. Mutta mitä sitten, jos totta ei saakaan puhua, näin oli kohdallani, ympäristö halusi nähdä todellisuuden kauniimpana kuin se oli. Minä en, koska minulle oli tapahtunut rumaa, olin nähnyt sen, muistini kielsi puhumasta toisin. Ajatteluharhat eivät ole aina todellisuus itsestä ja ympäristöstä, ja toisaalta aistit voivat havaita totta.

Olen lukenut nyt proosakirjallisuutta, jossa todetaan asioita niin kuin ne on, siis todellisuudet tulevat havaittua niin kuin ne on ympäristössä. En saa lukuelämystä kirjasta, se on harmaata todellisuutta, siinä ei synny mielihyvää ja tunteita. Kun olen lukenut erilaisia kirjoja, kuten fantasiat, joissa utopiat seikkailee, olen kokenut elämyksiä (elämys on tunne jonkin määritelmän mukaan, minusta se on aistimus, eli kehotuntemus). Uusien muistikuvien virta siis synnyttää kehollisia aistimuksia, aistimuksissa muistikuvien aktivoitumista. Sanakieli synnyttää uudenlaisia muistikuvia. Siellä usein kokemus muuttuu kauniiksi ja/tai kauhuksi, mielen perusolemuksen mukaan.

En kuitenkaan ole saanut mieltäni nousemaan ylös masennuksesta lukemalla, tekemällä tai liikkumalla. Olen etsinyt varhaislapsuudesta positiiviset kokemukset, joissa olen kokenut iloa. Minulle se on ollut oppiminen. Oppiminen on syvintä ihmisen osaamisesta, se on synnynäistä, ja hyvin vahvaa lapsuudessa. Koulutuksessa opimme uutta, käytämme luovuutta ja synnytämme uusia ajatuksia, se luo iloa, kun on oppinut ratkaisemaan ongelmia, muistamalla ja havainnoiden, luoden niistä itselleen opin, mikä johdattaa tekoihin, ohjaa valinnoissa.

Luovuuden kyky on synnynnäistä, se alkaa solun jakautumisesta. Näemme unia ja niissä on mitä kummallisimpia käänteitä. Siellä menneisyyden kuvat asetellaan eri järjestykseen ja uuteen kuosiin. Ne syntyvät siis vanhan kokemuksesta. Karkeasti jaotellen ihmisen minuudessa on pysyvä ja muuttuva luova puoli, menneisyyskin syntyy uusiin kuviin, kokemukset tallentuvat ja uusia tulee lisää. Koko masennuksen ajan pyrin opiskelemaan, ei siitä erinomaista tulosta syntynyt, mutta luovuus oli aktivaatiossa, nimenomaan uuden luominen. Unet pitivät huolen, että luova kyky pysyi olevana. Minun piti olla kuitenkin ympäröivään todellisuuteen nähden aktiivinen, oikeastaan olin tottelevainen oppimiseen nähden. Luin opiskeltavia aineita, oppikirjoja ja kehittelin ajatuksiani. Teatterissa harjoittelin mielen pelot hallittaviksi, koska sinällään auttajien antama kuuntelu (vain yksi ihminen, muut loivat omasta muististaan uuden näkemyksen) ei aktivoinut vielä minää, tuottanut mielihyvää, koska hän oli passiivinen ja hiljainen. Minuuden pysyvyyden kannalta on tärkeää synnyttää mantroja, joissa pysytetään muistikuvaa vakaana. Harrastin siis uusien muistikuvien synnyttämistä tiedon avulla, ja luovuuden käyttämistä uusissa asioissa.

Kun mieleni oli syvässä masennuksessa kuin kuollut kivi, se ei lähtenyt luoviin prosesseihin, muistikuvien lisääminen sinällään synnytti kuvia, joita saattoi katsella yksinäisyydessä, joskus hyvinkin satunnaisesti. Masentavinta oli ympäristön pyrkimys hallita minua erilaisin keinoin, juoksuttamalla, rankaisuja ja toimintaa lisäämällä, häpäisemällä, yksinkertaistamalla liikaa, niittien asettamamista johtajan pöydän reunalle. Säilyttääkseni minuuteni, minun oli syrjäydyttävä sosiaalisista suhteista, erityisesti työpaikoilla. Minut oli laitettu tyhmän rooliin, mutta uskoni omiin kykyihin piti pintansa, unelmani opiskella. Uuden opiskelussa ei auttanut käytännön harrastaminen, ei juoksut eikä ravinto. Minun oli löydettävä tiedosta ratkaisuja, selvitettävä niitä ja uskottava oppimisen voimaan, uusien näkemysten synnyttämiseen ajattelussa. Niissä ei kauneus kukkinut, vaan järki ratkoi selviytymisen tarvittavia ongelmia.

Ei käy kieltäminen, että masennuslääkkeillä saatiin aikaan mielihyvää, hetkellä, jolloin kehotuntemukset oli kivimurskaamon tavoin särkymässä kuin louhintakoneen alla, kipu oli sietämätöntä.

Raija