MIEHEN PAHUUS

Pääsääntöisesti liitämme pahuuden persoonallisuuteen, siinä ihmisyyteen ja syntisyyteen, kuten Raamattu opettaa. Siihen nojaa myös tiede. Sukupuolittunutkin pahuus on. Nainen nähdään syntisenä  Eevana jo luomiskertomuksen pohjalta. Tuo Eeva, joka hebreaksi on ajatus, tuo Aatami, mikä on ruumis. Pahuus on tänä päivänä näkyvissä vahvimmin kuin moniin vuosikymmeniin.

Jokseenkin alkaa tuntua siltä, että pahuus kulkee enemmän opeissa kuin persoonallisuudessa. Isis järjestön hirmuteot, Syyrian ja Israelin sota kertoon kylmästä laskelmoinnista, jossa oma näkemys oikeuttaa pakottamaan toisia alistamalla näkemyksen ikeeseen, muuten kuolema on rangaistuksena.

Pelko on synnynäisesti ihmisessä, ahdistus ja kauhu, jonka syntymässä koemme. Tämän trauman hoitamiseen tarvitsisimme väkivallatonta hoivaa. Voi olla, että suurempina koostaan poikalapset kokevat pelkoa enemmän kuin tyttölapset. Tällä hetkellä lasten hoiva yhteiskunnassa ohjaa pois tunnistamasta tätä pelkoa, ja juoksemaan kilpamatoilla fyysisen kunnon ja kilpailun saavuttamiseksi huippuunsa.

Pahuutta voi myös ajatella aseman kautta, johon omistus ja valta kytkeytyy vahvasti. Miehillä on ollut tunnetusti valtaa kautta historian ja se on tuonut valtaa omistukseen, eikä siihen ole vähäisin vaikutus kristinopilla. Mutta onko miehillä vallanhalu synnynnäisempää, joutuuko mies oppimaan enemmän irti peloistaan kuin nainen, odotetaanko mieheltä enemmän, suorastaan jumaluutta. Onko vallanhalu siis rakentunut omistamisen kautta asemaan, jossa valta mahdollistuu, ja uskomukset tukevat sen oikeutta?

Joka tapauksessa maan matonen, se köyhä ja varaton ihminen ei voi lähteä sotimaan ja haalimaan valtaa ja omistusta. Metsästäminen kuului ravinnon hankintaan. Köyhyys tai rikkaus ei sinällään kerro vallanhalusta, valta on osin psyykkisperäistä, osin yhteisörakenteellista. Antropologiassa kerrotaan, että naisilla oli kielto pyhille paikoille jo ennen kristinuskoa. Miksi pahuus nähtiin enemmän naisessa, kertoo siitä, että miesten psyyke projisoi pahuutta ulkopuolelle? Pelko loi pseudotodellisuuden mieleen, jossa uskomukset asuvat, toivo ja harhat pullistelevat yliaistillisuuden ajamana.

Uskon, että parhaiten rauhaa rakennettaisiin hoitamalla tunne-elämää turvan ja luottamuksen kautta. Lapsen into liikuntaan ja fyysiseen toimintaan on vahvaa, sitä ei tarvitse hoputtaa, kun aikuinen vain oppii kunnioittamaan lapsen innostusta. Tärkeintä olisi saada varhaiskasvatukseen leikin oikeuden kautta itsensä hallitsemisen oppia tunteiden puolella, luoden sitä kautta rakentavaa tietoa.

Pelon historian ymmärtäminen rakentaisi maailmaa enemmän kuin opit, jotka koulutuksissamme saamme. Valinnoissa tunteet on taustalla erityisen voimakkaasti, ne määrää kulttuurin arvot. Tunteet, intuitiot, vaistot ja vietit kertovat yksilön voimavaroista, ei oikeasta ja väärästä. Opit oikeasta ja väärästä on järkipohjaisesti opittua moraalia ja selitystä.

Aseman oikeus tuntuu määrittelevän eniten vallan oikeutta. Ehkä kuitenkin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota miesten koulutukseen kuin naisten, menettämättä naisten oikeuksia. Mies hallitsee maailmaa, käyttää valtaa yli naisten, ellei hän opi tuntemaan omaa valtaansa. Tunne-elämän häiriöt, tunnevaltaisuus on vahvaa juuri miehillä, kätkettynä ja seksuaalisuuteen ohjautuvana. Konkreettinen asemavalta mahdollistaa unohtamaan tunteet, se imaisee tunteet niiden hallinnassa uskomukseen, johon asemasta saa tukea.

Raija