PERUSTOTUUS JA ELÄMÄNKAUNEUS

Eilen @HarMaija kysyi, mikä oli sinulla tämän päivän kaunein sana. Joskus sanat todella maistuvat ja tuntuvat niin kauniilta, että niistä voi sanoa, ne ovat elämänkauneutta. Kiitos Maija! Kun syvennän tämän itseeni, olet vienyt minut kysymykselläsi elämänlähteelle, luovuuteen. Se on minulle perustotuus, ihmisyyteni olennainen osa, jossa voin kokea elämänkauneutta, mikä tuo oikeudessaan olla olemassa perustotuuden, jossa rakkaus nousee pyhyyteensä. Perustotuuksissa ihminen kokee rakkautta, vapautta ja rauhaa. Perustotuudet ovat usein synnynnäisiä kykyjä ihmisyydessä. Ei ole ihme, että Jeesus sanoi, " minä olen tie totuus ja elämä.", uskon sen tarkoittavan, minuus on tie, totuus ja elämä.

Perustotuutta kokiessamme koemme tyytyväisyyttä.

Nuorena naisena sain kokea elämäni rakkauden, avioiduin ja meille syntyi tytär, kuopukseni. Muistan kuinka pitkään pohdimme nimeä, ikään kuin kuvaamaan sitä kauneutta, minkä syntymän ihme sai aikaan, ilo ja onni, jonka saatoimme kokea. Työkaverini antoi toisen nimen, ja yhteisestä päätöksestä halusimme nimen olevan perisuomalainen. Niinpä tyttäremme sai nimekseen Aino Emilia.

Syntyminen on perustotuutta. Maailma on ajautunut pitkälle sanojen ja musiikin kautta, yhdistäväksi on syntynyt sopimusten liittymä. Ihminen etsii kuitenkin niin syvästi totuutta, että hän pakenee normeja, saadakseen olla osallisena omana itsenään, yksilönä, joka saa osallistua. Se on perustotuutta. Vauva nostaa katseensa heti synnyttyään kohti äitiä, hamuilee hajun perusteella juuri äitinsä rintaa ja haluaa jakaa kokemustaan katseen kautta.

Luovuus kuuluu perustotuuteen. Alkuun luovuus on näkyy mielihyvän hakemisena. Lapsi tutkii ja maistelee ympäristöä. Taustalla on uteliaisuusmotiivi, mikä on ainoa synnynäinen motiivi. Joku ympäristössä saa aikaa ärsykkeen aivoissa, lapsi aktivoituu ja innostuu, sekä lähtee tutkimaan kohdetta. Liikkuminen on sen perusvoimaa. Luovuutta pitäisi suojella perustotuutena. Luovuutta ei kannata pelätä, sitä tapahtuu harvoin. Unet ovat luovuuden lähdettä jo ennen syntymää.

Sanat on kovin vajavaisia täyttämään perustotuuden täyttymistä. Sanat kuvailevat asiaa. Elämänkauneus on sanojen takana. Näyttää siltä, että ihmiset ikään kuin pelkäävät luovuuden olemassaoloa lapsella, ja kieltämättä se on joskus rasittavaa, jatkuvat kysymykset. Uteliaisuus on innostuksen myötä kyltymätön. Rajoja tarvitaan. Rajojen asettamisessa on menty liian pitkälle. Nykylapset ovat menettäneet motivaation ainakin koulumaailmassa ja päiväkodissakin. Kotona se voi vielä näkyä. Lapsen uteliaisuus voidaan ohjauksella tyydyttää siedettävään tasoon. Liiallisessa ohjauksessa on varottava, ettei muilla kehitysalueilla tuhota yksilön motiivia. Lapsi, joka ei koe motivoitumista, masentuu.

Elämänkauneutta kannattaa etsiä, se on perustotuutta, jossa ihminen voi saada sisäisen rauhan. Elämänkauneus tarvitsee ulkoisia virikkeitä, mutta sitä ei voi valjastaa sen palvonnalle, liikaa määrääville tavoille. Sanojen maailma on näkökulmaa, ei ydintä, jonka perustotuus vaatii. Ukrainan sota on tuonut esiin eri osapuolien valheita. Näissä on kysymys vallanhimosta, ei elämäntotuudesta ja elämän kauneudesta. Jos olisin uskovainen, sanoisin, ettei taida puhua Jumala.

Perustotuudessa näkyy se mikä on, kaunistelemalla sitä liikaa syntyy ahdistusta ja tyytymättömyyttä. Niin elämän kauneutta kuin rumuuttakaan ei voi olla liikaa, se tuhoaa.

Raija