LEPERTELE VAUVALLE

Yhteiskunta on pyrkinyt kontrolloimaan kotikasvatusta antamalla ohjeita neuvolan kautta. Pitkään oli kiellossa vauvalle "lässyttäminen" eli lepertely. Tämä tuomittiin ja uskottiin vauvan oppivan huonosti puhumaan, ja huonosti ääntämään. Nykyään tiedetään ettei lepertely ole vaarallista, ellei ääntäminen mene kokonaan ulalle, ja sanat vääristyvät. Mitenkähän me savolaiset olemme oppineet puhumaan!

Lapsen ensimmäinen kieli on tunnekieli. Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, nykyisin myös YK lapsiasiantuntija on kirjoittanut kirjan "Olipa kerran lapsi". Tässä kirjassa kerrotaan lapsen ensimmäisen kielen, tunnekielen kehityksestä. Lapsi pelkää suuria ja äänellisiä vanhempiaan. Pelko täyttää lapsen mielen kohtaamisissa, hän itkee pienistäkin pelottavista eleistä, pelottavista äänistä ja parkaisee itkuun hädissään.

Siksi onkin tärkeää, että äiti lepertelee lapselle, tällä hän viestittää lempeämmin lapsen kokemien tunteiden sävyä, ja lapsi pystyy kohtaamaan tunteensa, pelko ei ala johtamaan tunteita. Vanhemmat ovat siis vaistomaisesti tienneet tämän lapselle hyväksi. Äiti viestittää lapsen kokemia tunteita lapselle, "tältä sinusta tuntuu", nimeää ja toistaa lapsen sisäisiä tunteita, ja lohduttaa. Kun lapsi voi kokea ja nähdä äidin ilmeistä  ja äänensävyistä, hän samaistuu äidin näyttämään kokemukseen ja jakaa tämän kokemuksen, on yhtä äidin kanssa. Äiti ikään kuin kantaa taakan ja lapsi luovuttaa sen liian vahvana. Se tasapainottaa mieltä, ja pelko ei ala johtamaan tunne-elämän kehitystä.

Tämä on koko ihmiskuntaa järisyttävä kehitystapahtuma. Pelon kautta kehittyneet tunteet kauhuineen johtavat ennakkoluuloihin, uskomuksiin ja mielivaltaiseen mielen kehitykseen ihmisten kohtaamisissa. Tasapainoitettu, turvassa ja luottamuksessa kehitetty tunne-elämä tuo vakautta ihmisen hyviin kohtaamisiin toistemme kanssa. Kun tunteet on vakautettu, myös sanakielemme kehittyy paremmaksi, ja johdonmukaisia kokonaisuuksia hahmottavaksi, ja erityisesti ja vallankin hyvin oppivaksi.

Ihmisen synnynäistä pahuutta ja seksuaalista voimaa tuijottavat ihmiskäsitykset syyllistävät ja syyttävät ihmistä synnistä, mikä johtaa yhä ahdistavimpiin, yhä aggresiiivisimpiin ja sotaisiin ihmismieliin. Ne tuottavat tunne-elämän häiriöitä ja kääntävät ihmisen mielen heijasteiseksi sekä itseen ja toisiin ihmisiin projisoiviksi.On ilmeistä, että ihmiskäsityksiä johtaa miesten seksuaalijohteinen kehitys, kilpaileva ja saalistava. Ehkä olisi syytä paneutua naisten näkemyksiin ja nähdä muunkinlaisia kehityksiä.

Pelon johtama tunne-elämä voidaan korjata myöhemmin aikuisenakin, mutta se on työlästä ja vaatii vahvaa asiantuntemusta.

Raija