Vaiettu väkivalta

Väkivaltaa on nykyisin salatusti monessa paikassa. Siitä puhuvia rangaistaan, ja minä satun olemaan sellainen. Olen lukenut Alice Millerit läpi. Tuo ansiokas sosiologian ja psykologian tohtori on selvitellyt vallan vaikutuksia ja väkivallan historiaa lasten elämässä, alkaen virtsarakon täyttämisestä oppimistilanteessa äärimmilleen, opin saamiseksi perille. Elokuvassaan "Uusi lapsi" Klaus Härö kuvaa tyttöihin suhtautumista lastenkodissa Ruotsissa. Suutelemisesta joutui sterilisoitavaksi, ettei tuo leväperäisyys vain johtaisi raskauteen. Yhäkin näitä köyhiä nuoria tyttöjä on mielisairaalassa Ruotsissa, joita valistunut lääkäri toimitti hoitoon. 1969 nuori poika taisteli äitinsä pois sairaalasta näiden tekojen seuraamuksena.

Onko väkivalta hävinnyt? Ei ole, sitä peitellään sujuvasti. Naiset ovat siinä yhtä ovelia kuin miehetkin. Muistan päiväkodista tapauksen, jossa hoitaja potki lasta. Hän oli loppuunpalamassa, mutta se ei tee oikeutta potkia lasta, hän tarvitsi lomaa uupumukseen. Tein ilmoituksen johtajalle, hän tokaisi, " etkö osaa kunnioittaa työkaveriasi" Potkiminen jatkui. Myös muita tapauksia olen ilmoittanut, ne ovat menneet kuuroille korville, asiaa ei noteerata. En minä syyttää halua satunnaisista repsahduksista ihmisiä, haluan heille tukea ja toipumista liian rankoista tilanteista.

Näyttää siltä, että väkivalta on palaamassa, ja sitä suojellaan uskontojen varjolla. Me emme halua nähdä pahaa, me haluamme nähdä vain kaunista, on vakava häiriö mielessääme. Ei pahalla tule mässäillä, mutta ei siltä tarvitse sulkea silmiä.

Herran pelko on viisauden alku, se on suomalaista perimää kasvatuksessa. Kasvatuksessa vaikuttaa paljon tapojen siirtymät sukupolvilta toisille, mutta harvemmin tapahtuneet jäävät muistiin vahvimmin. Eräs mummu, jo nyt edesmennyt oli syntynyt 1900 luvun alussa. Hänen miehensä opetti Raamattua lapsilleen jo vauvaiässä. Istui keinussa yöllä ja luki ääneen. 30-50 v. iässä nämä lapset olivat unihäiriöisiä, loppuunpalaneita ja alkoivat lukea Raamattua seuroissa. Unesta herätetyt ja häirityt lapset oppivat kakkaamaan kello kahdeksan aamulla, ja elivät kiltin ja oppivaisen lapsuus/nuoruus iän.

Pelolla ja väkivallalla kasvatetut saavat painolastikseen jakautuneen mielen. He eivät halua nähdä todellisuutta, vain ihania tarinoita. Mieli torjuu epämiellyttävän. Elämänkoulussa oppineena olen havainnut, että nämä kiltit lapset ovat julmia tuomareita kanssaihmisille. Työpaikoilla oli valitettavaa, että näitä kilttejä tyttöjä kuunneltiin harvinaisen tarkasti, salatusti. He saivat ulos avoimia ja puhuvia työkavereitaan. He olivat niitä, jotka johtivat taloa ohi virallisen johdon mielipiteillään, syyllistäen ja vedoten vaitioloon. He tukivat konservatiivisia arvoja, lasten nöyryyttämistä pelotteilla. He jäsensivät moraalia pahuuden estämisessä julistamalla, mutta sulkivat silmänsä väkivallalta.

Elämää ei voi elää tarinoina, vaikka se oppimisen kannalta onkin tärkeää. Parempi on tehdä oleminen ja tekeminen mielekkääksi arjessa, rehelliseksi ja todelliseksi, se jättää pysyvämmin hyvyyttä maailmaan.

Raija