Elämä ei ole
helppoa, se on suorastaan suuri kärsimys, siksi on hyvä lieventää ihmisen
kärsimystä ja miettiä sitä, miten saisimme helpotusta, että voisimme edes
hieman nauttia elämästä. Tunne-elämän hoitamattomuus ja tunnistamattomuus
omista tunteista on yhteisön syöpä, mikä tuo yksilön uhraamista. Olen jo kauan
sitten lakannut uskomasta, että yksilön ongelmat ovat syrjinnän syynä. Psykologia
on otettu ratkaisuksi yhteisöllisiin ihmissuhderiitoihin, mikä ei ole
mielestäni ratkaisu, millä asiaa korjattaisiin, se on vain osa siitä, yksilöä autetaan,
mutta ongelmat palaavat, jos ne ovat yhteisön toimintatavoissa kohdata
ihmisyyttä. Näyttää siltä, että ongelmat ovat osin pahentuneet, muuttaneet muotoaan,
mutta ydinongelmaan ei osata puuttua, yhteisövaltaan. Kuljemme yhä myyttien
sanelemaa tietä, hybris (katso wikipedia) on yhteisösäätelyn mekanismi, jossa
hyväksytään ja/tai hylätään yksilöä rangaisten ja palkiten. Psyykkiseen
puolustukseen joutuneet ihmiset saavat rangaistuksen, kun habitus tuo varjoja
kehoon.
Kun yksilö
kohtaa syyllisyyttä, ahdistusta, vihaa, raivoa tmv. hän kauhistuu omia
tunteitaan, ei niinkään sanojan sanoja, mitä sitäkin, vaan enemmän esille tuotua
asiaa, mitä on pidetty salassa. Puhumattomuuden kulttuuri, mitä Suomessa on paljon,
tuo juuri näitä ongelmia esiin. Lukuisissa paikoissa olen tämän nähnyt, asenteissa
heikosti arvostettu yksilö on se, minkä perusteella syrjintä syntyy, psyykkinen
puolustus on osa ongelmaa näkyvänä. Aina
on niitä, joita uhrataan. Ongelma ei ole niinkään psykologinen, vaan vallan
väärinkäyttöön liittyvä. Mutta suurin osa ihmisistä ei tiedosta tätä, vaan
siirtää oman tunteiden kohtaamattomuuden toiseen. Terapiassa tämä tapahtuu
turvallisesti terapeuttiin päin ja näin yksilö saa apua pelkoihinsa, arjessa
useimmiten on seurauksena rangaistus. Terapeutin vastaanotolla yksilö voi tulla
kuulluksi ja nähdyksi. Suurin osa yhteisön jäsenistä ei kuitenkaan kyseenalaista
omia tekojaan ja/tai reaktioitaan, eivätkä hakeudu hoitoon.
Yksilöön
tullut ja kokema kauhu on useimmiten puhumattomuuden, selittämättömyyden ja
käsittelemättömyyden ongelmaa tunne- ja itseilmaisun kielloista ja estoista, rooleista
sekä ylivallan ongelmista syntyneenä. Se on hierarkkisen vallan tulosta, jossa ei
ole oikeuksia, on vain vastuuta ja alistumista, autoritaarisuutta. Tunteet syntyvät
aina itsestä, sanat, asema ja kehonkielemme nostavat esiin omat kokemukset.
Sisällön tarkastelu ja puheoikeus on ratkaisevaa lähdettäessä kasvun tielle.
Puhumattomuuteen ja yhteisöstä sulkemiseen yksilön oikeudet itseilmaisuun on
estetty joko yksilö- tai yhteisövallalla. Olen niin monta kertaa ollut
syytettyjen penkillä siitä, että kysyn, miten voit, mitä kuuluu, vaikka vain
kerran vuodessa, etten usko oman ilmaisun vääryyttä, mikä olisi synnyttänyt ongelman.
Se on muuttanut käsitystäni yksilön ongelman keskeisyydestä psykologisesti,
kuvitelmista, että kaikki on kiinni käyttäytymisestä ja muiden valta alistamiseen
kuvittelua. Olen niin väsynyt ylimielisiin neuvojiin, jotka ulkopuolelta vaatii
käytöksen muuttamista, kun yksilö voi olla aivan fiksu. Miksi ihmistä ei voi
kohdata ihmisenä itsenään, rosoisena, erehtyvänä, iloitsevana, rikkinäisenä,
osaavana ja osaamattomana? Kontrollifriikit ovat rasittavia.
Sosiologia
ei ole saanut esiin tämän ongelman ydintä, koska se itseasiassa myös rakentaa
ongelman ja villakoiria psykologian ympärille, minuuden kehitykseen ja yksilökeskeisen
ongelman synnyn näkemyksiin ja teorioihin. Maailma on psykologisoitunut ja sen
seurauksena syntyy paljon ongelmia yhteisöön, ihmiset eivät tunnista omia tunteitaan,
vaan siirtävät omat tunteensa toiseen. Tämän olen oppinut psykiatriasta, tunteensiirto
teoriana, 97 % ihmisistä elää omissa mielikuvissa, eikä vuorovaikutus tuota
ymmärrystä, vaan enemmän mielivaltaa.
Freudilainen
psykologia pureutuu lapsen kehityksessä lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen,
ja uskoo, että ongelmat ovat niitä tunnehäiriöitä, jotka nousevat pintaan yhteisöissä,
kuten työpaikalla. Ihmisen käytöstä tarkastellaan yksilön oman halun, tahdon ja
motivaation kautta syntyneinä. Vallan väärinkäytössä yksilöön tunkeudutaan
ulkopuolelta, jossa hän ei voi itse valita itsemääräytymisen pohjalta. Ne
voivat olla sitäkin, mutta pääsääntöisesti olen nähnyt työpaikalla ja muissakin
yhteisöissä vallan väärinkäyttöä, ja toisen ihmisen puheen sekä habituksen
kautta tulkintaa, asenteita, joita mielikuvien kautta kuljetetaan. Päiväkodissa
työskennellessä huomasin esim., että sijaiset olivat hyvin halveksittuja.
Narsisteiksi
usein luokitellaan puhumattomuuden kulttuurista vallan väärinkäytön kautta syntyneet
yksilön ongelmat, luokittelut, ja omat kokemukset heijastetaan yksilöön, usein
uhriin, jolla ei ole mitään oikeuksia.
Puhumisen
merkitys, saako puhua ollenkaan, kun toiselle syntyy tunteita. Nuo tunteiden
syntymät kertovat usein itsemääräytymisen riistosta, kauhun tunne tulee esiin,
kun sen on joutunut piilottamaan alitajuntaan häpeän, syyllisyyden,
osattomuuden tai vastaavan vajavuuden ongelmissa. Sitä vahvempi kauhu, mitä
vahvempi alistaminen ja riisto on.
On eroteltava
kaltoin kohtelu, koska siinä on erilaiset tunteet ja mielikuvat, eivätkä ne ole
verrattavissa syvätunteisiin, vaan kauhusta syntyneeseen fyysiseen puolustusreaktioon,
mikä rikkoo psyykeä, mutta on myös ihmisten ihanteiden ja todellisuuden välistä
ristiriitaa yksilökokemuksessa.
Raija