Finlandia
voittaja Juha Hurme tölväisi Sampo Terhoa tuohon niin piikikkääseen psyyken
funktioon, että naurussa oli pidättelemistä. Joskus vaan tuntuu, että kun
HERRAT päästelevät päästään mitä kummallisimpia asioita, niin niitä media
kumartaa kyseenalaistamatta. Pidin Hurmeen hieman vauhdikkaasta tyylistä, ja
mielikuvituksen leikistä. Ei ne arvot niin totisia tarvitse olla, ettei voi
leikitellä. Mutta puolustan myös Terhon näkemystä.
Mutta tuo
kielipakotus on kyllä vanhaa perinnettä, jossa on ajauduttu ojasta allikkoon.
Kieli ei koskaan syvene persoonallisuudessa niin syvälle, että ihminen ymmärtäisi
ihmisyyden syvimpiä uomia, jos se on pakolla syötetty. Sanakieli on kiertävä
ilmiö, joka etsii koko elämän ajan majaansa ihmisyydessä, jos sitä ei ole
lukittu datoihin. Viimeksi Ann-Maj Erikson töräytti Ykkösaamussa, että kieltä
on opittava ja annettava lapselle, ilman että lapsi saa sitä valita. Tämä on
todellisuudessa sanakielen aliarvioimista. Esim. Ranskassa oma kieli on ehdoton
lähtökohta yliopistoja myöten.
Tunne-elämästä
vapautuminen johtavana tekijänä persoonassa on tärkeimpiä kasvatuksen ja opetuksen
rakenteita. Jos sanakieltä on liian varhain ja liikaa, se estää kieltä
syventymästä sielun kokemuksiin. Epäilen vahvasti, että Juha Hurmeen
vapautuminen Ruotsin kielen prosessissa olikin myötäelämisen syntymistä, kun
hän hoivasi vanhuksia. Tällöin juuri tunteet tulevat ohjautuneena ja
tiedostettuna ihmisen käsittelyyn, eikä se ole kielen oppimisen ulottuvuus.
Kieli on väline ymmärtää ja selittää kokemusta.
Suomi ei ole
ymmärtänyt ihmisyyden kehityksen virstanpylväitä, kun se väkisin tyrkyttää
sanakieltä. Juuri hyvä tunne-elämän hoitaminen ja huomioiminen vapauttaa mielen
niin, että sanakieli pääsee kukoistukseensa. Jos tunne-elämää ei hoideta, mieli ehdollistuu.
Raija