VIATTOMUUS JA MORAALIN JUURET

Olen kutonut 20 sukat nyt parin kuukauden aikana. Eiköhän se riitä. Puolet ystävän perheeseen, puolet syyrialaisille. On kuin olisin ollut kadoksissa itsestäni, tietoisesti pitänyt taukoa, vaikka en tiennyt miksi. Jokainen  päivä on syntynyt joitakin ajatuksia, joista olisin halunnut sanoa jotakin, ne on nyt repussa odottamassa vuoroaan. Sen minkä opin tässä kohtaa, on että minun täytyy harventaa määrää.

Moraali on varmasti vaikeimpia kysymyksiä  ihmisen elämässä. Miksi valehtelemme, miksi joku ansaitsee suuren syyllisyyden, miksi joku on vapautettava? Muistan erään henkilön matkani varrelta, joka ei halunut kokea syyllisyyttä ja julisti Jeesuksen antavan kaiken anteeksi, mutta toisella kädellä syyllisti vahvasti ystäväänsä.

Moraalisessa ulottuvuudessa emme ole kovinkaan fiksuja, opimme kulttuurista sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Tuo kulttuurista opittu on kuitenkin hyvin kevyt ja häviää tositilanteissa nopeasti kuin sitä ei olisi ollutkaan. Ihminen syöksyy etsimään hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää ongelmallisella tavalla, kuten englantilaiset korkean kulttuurin hyväosaiset teinit värväytyvät nyt julman Isisin leiriin.

Syvältä juuriltamme löydämme ikään kuin mahtipontisen perusvoiman, mikä synnyttää uskon nk. viisauteen, minkä puolesta taistelemme, uskomme se olevan oikein ja Jumalalta. Tämä on ihmisen suuri valhe. Olemme oppineet ihanteita koulutuksissa, mutta kärventyneet tosielämässä ja hölmössä viisaudessamme kuvittelemme osaavamme oikeudenmukaisuuden. Ihminen ei osaa antaa armoa.

Moraalisessa suhteessa toisiin syyllisyys ja viattomuus ovat kuin ristinpuita. Emme kestä kumpaakaan, tuhoamme viattoman, ja syyllistämme toisen, kun itse pitäisi kantaa vastuu teoista. Tämä on osa ihmisen suojautumista häpeältä, haluamme nähdä syntimme jossakin, ja se jossakin on usein toinen, sovitamme toisen kautta tekomme. Takana on myös kateutta, tuhoamme kauniin, osaavan, ahkeran tai minkä tahansa hyveen, minkä joku osaa. Ihminen ei jaksa kantaa syyllisyyden taakkaa, hän ei kestä maineensa menetystä, siksi hän uhraa muita. Tämä on suurimpia ongelmia työpaikoilla ihmissuhdeongelmissa.

Syyllisyys on vahva kuristaja, mutta syyttömyys vielä vahvempi, se vie valheen tielle, jossa uhrataan. Tässä kaksinaismoralismin juuret, jossa kääntöpuolella viaton tuhotaan.

Moraalin juurilla on pysyvämmät jäljet kuin opitulla kovin ohuella sivistyksellä. Tuo kuvitelma oikean ymmärtämiseksi on monen tuhon takana. Onko siihen ratkaisuna usko Jumalaan ja Jeesuksen syntien kantamiseen? Ehkä se helpottaa, en tiedä. Liiallinen syyllisyys on pahasta, täydellinen syyttömyys ongelmallista, terve syyllisyys paikallaan. Ehkä ihmisen kasvuun kuuluisi se, että tunnistaa oman pahuutensa, valheensa ja pyrkii hyvään sivistyneesti.

Raija